Made with Xara
(KUVA:  Pyöräily kuuluu kesän harrastuksiini)
Henkilö- ja taustatiedot 
(tästä CV:miin)
Olen syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla Vihannissa, joka on tunnettu aikaisemmasta kaivostoiminnastaan.
Nuoruuteni vietin Etelä-Lapissa
   Ranualla
, jossa aloitin osallistumiseni erilaisiin yhteiskunnallisiin ja harraste- toimintoihin.
Urheilu-uran tein paikallisessa Ranuan Peurassa (hiihto, mäkihyppy, yhdistetty, koripallo, lentopallo, jääkiekko, pesäpallo,
suunnistus sekä yleisurheilu) olivat lajeja joissa osallistuin kilpailutoimintaan.
Keski-Suomeen saavuimme perheemme kanssa
     Limingasta
 vuonna 1979, ensin
     Suolahteen
. Kesästä 1980 lähtien olemme
asuneet ja
    vaikuttaneet Säynätsalossa
,    joka on nykyisin Jyväskylän saaristokaupunginosa.
Koulutukseltani olen liikuntatieteiden tohtori (JY 10/2009) ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (JY 12/2006).
Olen suorittanut myös useita liikunta- ja vapaa-aika alan sekä -hallinnon tutkintoja. Nuorisonohjaaja (Suomen Nuoriso-Opisto 1969),
Liikuntakasvatuksen kandidaatti (JY 1980), Liikuntatieteiden kandidaatti (maisteritutkinto JY 1983). Koulutukseni antaa minulle
vahvat valmiudet erilaisiin tehtäviin.
Väitöskirjani (5.9.2009) tiivistelmän löydät löydät tästä linkistä:
(
PDF 4,75 Mt
).
   Yhtiömme myy kirjaa hintaan 40 €, asiaa voit tiedustella suoraan minulta.
Jos haluat tutustua aikaisempaan lisensiaattityöhöni: "Jyväskylän Hippos-Kampus alueen kehittyminen Harjun reunasta ja
kaviourasta opetuksen, tutkimuksen sekä liikunnan keskukseksi", löydät tutkimukseni verkkoversion tästä linkistä (
Jyväskylän yliopisto
).
Teos on ensimmäinen suomalaisia liikunta- ja urheilukeskuksia koskeva tutkimus.
Olen työskennellyt yli 30 vuotta Jyväskylän kaupungin palveluksessa sivistystoimessa (
liikuntapalvelut
), jossa hoidin yhteyspäällikön
(liikuntasuunnittelu ja kaavoitus, liikunnan kansainväliset asiat, sähköisen verkon kehittäminen sekä sisällöntuotanto) tehtäviä.
Siirryin helmikuun 2014 alussa aktiiviseksi eläkeläiseksi.
Erityisalani ovat:
liikuntahallinto ja -suunnittelu sekä alan opetus- ja koulutus-, järjestötoiminta sekä sähköiset palvelutoiminnat
sekä internetpalvelut.
 Toimin myös free lancer-toimittajana ja ole        
 n 
Helsingin Urheilutoimittajat
 jäsen.
Kirjoitukseni