(KUVA: Kansalaistoimintaa Säynätsalon Urheilukentällä)
(Säynätsalon Sanomat, Jyväskylän Kaupunkilehti ja
Keski-Suomen Viikkolehti 25.9.2008, Suur-Jyväskylä 11.10.2008)
KANSALAISTOIMINNASTA VOIMAVAROJA
Kansalaistoiminnan eri muodoista ja mahdollisuuksista käydään jatkuvasti keskustelua. Usein ja valitettavasti tämä on vain juhla- ja esitelmäpuheissa esiin nouseva asia. Käytännön päätöksenteossa virkakoneisto monesti jyrää järjestöjen tekemät hyvätkin ehdotukset.
Kansalaisjärjestöjen ja kolmannen sektorin arvo tunnustetaan yleensä vain silloin, kun julkinen valta yrittää siirtää palvelutuotantoaan toisaalle. Tällöin kerkeästi kosiskellaan järjestöjä mukaan toimintaan ja palveluihin. Samaan aikaan vapaaehtoistyön yleisiä toimintaedellytyksiä, avustuksia
ja tiloja on voimallisesti leikattu.
Suomalainen järjestelmä on vahva sopimusyhteiskunta, mutta myös kansalaisyhteiskunta. Ilman vahvaa kansalaistoimintaa yhteiskunnan ongelmat olisivat moninaisemmat ja voimavarat loppuisivat nopeasti. Mitkään verovarat eivät riittäisi järjestämään sitä palvelu- ja harrastustoimintaa mitä esimerkiksi kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntajärjestöt toteuttavat. Sama tilanne on sosiaalisten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kohdalla.
Mutta miten yhteiskuntamme toimii? Se vie talkootoimintaa ylläpitävät yhdistykset ja kansalaiset käräjille, verokonttorit ahdistelevat jo nyt pieniäkin toimijoita, makkaran grillaukseen ja myyntiin tarvitaan kohta kokin ammattitutkinto, kesä- ja harrastajateatteri laitetaan myyntiin jne.