Metasport sivusto / Erkki Ajankohtaista Hallitus Kuvagalleria Perhe Linkit
(KUVA: Kirjoittaja Sotshin Krasnaja Polnaja vuoren huipulla 5/2012.) (Keski-Suomen Viikkolehti 6.2.2014)

Keski-Suomen edustus Olympialaisissa

Tänään käynnistyvät XXII Olympiadin talvikisat Venäjän Sotshissa kääntävät maailman huomion Mustanmeren rannoille ja Krasnaja Polnajan vuorikylään. Olympialaisten alla keskustelua ovat herättäneet  armahdukset, demokratia, homot, korruptio, lumitilanne, Putin, rakentamisen ongelmat ja terrorin uhka. Saa nähdä nouseeko jokin näistä aiheista sellaiseksi, joista kisat tullaan muistamaan. Keski-Suomen edustus talvikisoissa on tällä kertaa poikkeuksellisen ohut. Nyt ei olla edustajien määrässä lähelläkään, esimerkiksi Naganon 1998 tilannetta, vaikka Suomea edustavat kaksi isoa jääkiekkojoukkuetta. Perinteisissä lajeissa maakuntaa edustavat hiihtäjät Matti Heikkinen ja Anssi Pentsinen. Heikkinen on tavoilleen uskollisena sahannut kisoista toiseen tulosluettelon ylä- ja alapäässä. Testit ovat osoittaneet, että Happo-Matti on kunnossa. Mutta sattuuko Matille juuri kisamatkalle se kuuluisa ”pöljä päivä”? Enemmän sprintterinä tunnettu Anssi Pentsinen on ollut alkukaudella epävarma. Valitettavan usein Anssi on itse koheltanut mahdollisuutensa, tässä hyvin herkässä lajissa. Epäselväksi on tälläkin kaudella jäänyt, onko Pentsinen kunnolla keskittynyt päälajiinsa, kuten Martti Jylhän on tehnyt. Leiman hiihtolajeille antaa tietysti kisapaikan korkeus. Hiihtoladut sijaitsevat 1400 m merenpinnan yläpuolella, joten hapenoton pitää olla kohdallaan. Olosuhteet vaihtelevat nopeasti, joten yllättäviäkin tilanteita saattaa sattua. Pelastaako suomalaiset uusi huoltorekka? Parhaat menestymisen mahdollisuudet suomalaisilla ovat viesteissä sekä pari-sprinteissä, jotka kilpaillaan perinteisellä tyylillä. Naisjoukkueen pitää todella kompuroida pahasti, mikäli viestimitalia ei Norjan jälkeen saavuteta. Nykyisin myös maastohiihdon voimasuhteet, norjalaisia lukuun ottamatta ovat muuttuneet. Tähän on erityisesti vaikuttanut sprinttihiihdon roolin kasvu. Murtomaahiihtoon ovat tulleet Kanadan, Saksan, Ranskan, Sveitsin, USAn ja jopa Slovakian urheilijat. Mäkihypyssä Suomen joukkue on valitettavan pieni. Menestyksen eväät ovat aika ohuet. Jyväskylän kannalta oli harmillista, että Lauri Asikainen menetti kuntonsa ja hyppyvireensä loppuvuodesta. Näin olympiaedustajaa tässä kaupungille niin perinteikkäässä lajissa ei nähdä. Uusissa lajeissa saattaa olla Suomen menestymisen mahdollisuus. Keski-Suomea edustavat freestylen kumparelaskijat Arttu Kiramo ja Jimi Salonen. Arttu on edelleenkin tulevaisuuden lupaus ja voi olla vahvimmillaan vasta neljän vuoden kuluttua. Jimi lienee vasta kokemuksen haussa. Kummankaan alkukausi ei ole sujunut kovin hyvin. Jääkiekkojoukkueiden kokoonpanot tulevat pääosin kotimaan ulkopuolelta, kovista ammattiliigoista. Vain kaksi kiekkoilijaa ylsi joukkueeseen SM-liigasta. Se kertoo karusti rahakiekkoilun tilan. Venäjän KHL-liigasta on Leijonalaumassa melkein kolmas osa. Entisiä JYP-edustajia ovat Olli Määttä,  Antti Pihlström  ja Sami Vatanen. Nuoret pelaajat saattavat nousta konkareiden rinnalle, jos Leijona- joukkueen henkinen kantti sekä yhtenäisyys kestää. Naisten joukkue on ehkä lähempänä olympiamitalia. Naisleijonien ehdottomasti mielenkiintoisin pelaaja on Riikka Välilä (os. Nieminen). Ruotsissa asuva, mutta JYP:iä edustava Rikka piti lähes 10v  tauon kilpakiekossa. Nyt Nieminen viilettää lähes vanhaan tapaan laatikossa kolmansissa Olympian kisoissa ja saattaa tälläkin kertaa nousta ratkaisevaan rooliin. Naisten joukkuekin on sekoitus nuorta intoa ja vankkaa kokemusta. Kanada ja USA ovat selviä suosikkeja. Jos Suomi kykenee kaatamaan Ruotsin, on joukkuemitali lähes varma. JYPillä on Olympiajoukkueessa hyvä edustus. Väliän lisäksi Suomea edustavat Meeri Räisänen, Jenni Hiirikoski ja Rosa Lindstedt. Jääkiekon edustusta ja menestymismahdollisuuksia on jälleen hehkutettu yli kaikkien rajojen. Lajin mahtiasema Suomessa hämää, erityisesti median näkemyksissä. Talvilajien rajallisuus tulee tietysti monella tavalla esiin. Mutta jos vertailukohdiksi otetaan vaikkapa ampumahiihto ja jääkiekko, lajien suosio esimerkiksi Keski-Euroopassa näyttäytyy aivan toisenlaiselta. Ampumahiihto on noussut alppilajien ja mäkihypyn ohella ehdottomaksi yleisömagneetiksi. Se näkyy maiden voimavaroissakin. Toivotaan menestystä suomalaisille sekä pidetään peukkuja, jospa Matti Heikkiselle tulisi täysosuma. Mitalit ovat todella tiukassa, sen verran on Olympian talvikisojen laajuus kasvanut. Mikäli menestys on edes kohtuullinen, saamme seurata olympiaurheilijoiden hiihtoja maaliskuussa SM-kisoissa Vaajakosken stadionalueella. ERKKI HUOVINEN