(KUVA: Puheenjohtaja ja ministeri Jutta Urpilainen Aalto-salilla 14.1.2012. © E. Huovinen)
(Keski-Suomen Viikko 2.2.2012)
Vielä pressavaaleista
Vaalit menivät meidän sosialidemokraattien kannalta todella surkeasti. Täytyy ihmetellä, kuinka paljon mainostettu kansanliike, oli niin pahasti talvihorroksessa. Erityisesti minua hämmästytti se, että monet toverit menivät mukaan räikeään ikärasismiin. Kansalaiset eivät enää tainneet muistaa, että UKK oli lähes parhaissa voimissaan reilusti seitsen- kymppisenä, ETYJ-kokouksessa v. 1975.
Jos Paavo Lipponen edelleenkin polskuttelee kilometrin pariin kymmeneen minuuttiin ja kokeeksi altaaseen hypännyt Iltasanomien, yli 20v nuorempi toimittaja räpiköi vedessä puolta pidempään, ei kyse voi olla kehnosta fysiikasta tai kunnosta.
Vai oliko sittenkin niin, että Lipposen hallitusten vv. 1995-2003, ”Suomen pelastustalkoot” olivat jättäneet joukoille hampaankoloon. Niinistö luikahti näistäkin vastuista kuin puudelivillakoira ikään. Samassa hallituksessa oli myös Haavisto natura-hankkeineen. Eikä kukaan älynnyt kysellä perään?