(Keski-Suomen Viikko 18.9.2008)
PRO-AINOLA TEMPAISI KULTTUURI-ILTAMISSA
Perinteisestä Ainolan tanssilavan alueesta on käyty kovaa kädenvääntöä viime syksystä lähtien. Alue siirtyi kaupungin omistukseen maakauppojen tuloksena jo toistakymmentä vuotta sitten. Monta vuotta Ainolan kiinteistöt olivat melko huonolla hoidolla, vaikka tanssilava on museoviraston suojelukohde. Suojelua haluttaisiin laajentaa myös kahvilakiinteistöön, ehkä muihinkin rakennuksiin?
Ainolan seutua on kaavoitettu innokkaasti, rakentajat ovat ottaneet himoiten vastaan järvinäkymän sallivat tontit. Kulttuuriväki on ollut aiheellisesti huolissaan Ainolan kulmien liian tiiviistä sekä raskaasta kaavoituksesta, joka ei ota huomioon alueen ainutlaatuisuutta ja kulttuurimaisemaa.
Entinen JTY-pomo
Matti Ojala
 oli mukana hieromassa Ainolan maakauppoja. Hän korostaa, että JTY luovutti korvauksetta alueen kaupungille. Työväenyhdistys hyötyi tietysti alueen kaavoituksesta ja maakaupoista.
- Vaikka kirjallista mainintaa Ainolan tulevaisuudesta ei olekaan, kaupunki lupasi avainten luovutuksen yhteydessä, että Ainola säilytetään kaupunkilaisten virkistysalueena ja huvipaikkana. Ojala kummastelee myös sitä, että jos maakuntakaavassa tanssilava on suojelukohde, miksi kaupungin hallinto on lähtenyt asiassa toiselle tielle havittelemaan alueen myyntiä tai ulkoistamista?