(KARTTA: Salervon urheilupuisto-suunnitelma Hippokselle vuodelta 1922.
Lähde: Erkki Huovisen valmisteilla oleva väitöskirja. Jyväskylän kaupunginarkisto.)
(Keskisuomalainen, mielipide 20.2.2009)
Toivo Salervo oli monipuolinen mies
Kiitokset Keski-Suomen museolle ja erityisesti Erkki Fredriksonille Toivo Salervon maalausten esittelystä ja näyttelystä. Hieno kulttuuriteko!
Pikku täydennyksenä’ tuon esiin Salervon monipuolisen roolin myös urheilupaikkojen arkkitehtina sekä suunnittelijana. Salervohan ehdotti urheilukentän rakentamista Rantapuistoon ja Urheilukenttää Mattilanniemen alueelle. Nämä ehdotukset eivät saaneet yleistä kannatusta.
Vuosina 1918-23 Jyväskylässä keskusteltiin tiukasti urheilukentän paikasta. Vaihtoehtoina olivat Mattilanniemi, Hippos ja Harju. Kaupunginvaltuusto äänesti kentän sijoittamispaikaksi Harjun.
Vielä toimiessaan Helsingissä ylitarkastajana Salervo otti osaa Jyväskylän urheilusuunnitelmiin. Hän ehdotti vuonna 1922 urheilukentän rakentamista Hippoksen raviradan Mäki-Matin puoleiseen päähän raviradan keskelle. Ajatus sisälsi urheilukentän, pallokenttien, jopa tenniskenttien, siis ”Urheilupuiston” toteuttamisen.