(KUVA: TULe 2009 juhlamarssi saapumassa Ratinan Stadionille.
Suurin marssiryhmä oli upeat voimistelijanaiset. © E. Huovinen 6/2009)
(Kolumni julkaistu Keski-Suomen Viikossa 25.6.2009)
URHEILUPOLITIIKKAA JA EPÄPOLITIKKAA?
Tasan
eivät käy onnenlahjat eivätkä pisteet urheilulajeissa. Tyylipisteitä on monenlaisia. On vain vähän aikaa siitä kun puhemies Sauli Niinistö (taito?)luisteli yhdessä kokoomusrouva Susanna Rahkamon kanssa. Mediat olivat aivan lääpällään, että oikein taitoluistelua.
Nyt epäpoliittinen
 ”työväenmies” Niinistö harkitsee Suomen Palloliiton puheenjohtajuutta. Mutta Sauli ottikin pienen tuumaustauon, kun muut alkuperäiset ehdokkaat eivät Saulin nousta kehiin laonneetkaan. Lisäksi Savon mafia seisoo tiukasti oman ehdokkaansa takana.
Tässäkin projektissa on mukana myös vasemmistolaisia palloilijoita, joita ei näytä ehdokkaan tausta tai osaaminen kiinnostavan. Mennään vaan mukaan kun päästään hetkeksi julkisuuteen ja mahdollisen kuninkaan tekijäksi. Jep, jep.
Reilu
vuosi sitten porvarilliset urheilupiirit keksivät, että Koripalloliiton puheenjohtaja pitää vaihtaa. Puheenjohtajana oli useamman vuoden toiminut tohtori Pentti Arajärvi. No, Arajärvi oli tietysti liian poliittinen henkilö, etenkin kun Pentin seura on helsinkiläinen Puna- Salamat.
Vastaehdokkaaksi
 saatiin espoolainen ja ruotsinkielinen ”pisnesmies”,